Tähtiotsa - Antti Tuisku

Hän on pieni, aina peloissaan mut kasvot niin ei kerrokkaan

Yksin paiskattuna maailmaan johon ei tahdo kuullukkaan

Varman näköiset on askeleet

mut jos kysyisit minne meet

vastaa että kunhan eteenpäin johonkin poispäin itsestäin

Hän tästä selviytyy kun sieluaan ei myy

Sydäntään hän ei anna kellekkään

Pilven varjot vain saattaa valon lasta kun kulkee, yksinäinen

laaksossaan ja luulee pimeäänsä aina jää tähtiotsa

eikä nää itse valon kirkkaimman hän kantaa

Aikaisin jo väsyi väistämään

ei luota mut ei syytäkkään

Liian paljon yli käveltiin

ja unohti miten noustiin

Hän tästä selviytyy kun sieluaan ei myy

Sydäntään kun ei anna kellekkään

Hän kyllä selviytyy kun sieluaan ei myy

Sisintään hän ei näytä kellekkään

Pilven varjot vain saattaa valon lasta kun kulkee yksinäinen

laaksossaan ja luulee pimeäänsä aina jää tähtiotsa

eikä nää itse valon kirkkaimman hän kantaa

Pilven varjot vain saattaa valon lasta kun kulkee yksinäinen

laaksossaan ja luulee pimeäänsä aina jää tähtiotsa

eikä nää itse valon kirkkaimman hän kantaa

Er ist klein, immer verängstigt, aber sein Gesicht ist so nicht erzählerisch

Allein in eine Welt geworfen, die du nicht hören willst

Sicher sind Schritte

aber wenn du mich gefragt hast, wo ich mich treffen soll

entspricht dem solange vorwärts zu etwas weg von sich

Damit kommt er zurecht, wenn er seine Seele nicht verkauft

Er wird niemandem sein Herz geben

Die Schatten der Wolke bringen dem Kind nur Licht, wenn es einsam vorbeizieht

in seinem Tal und denkt, seine Dunkelheit bleibt immer auf seinem Sternenkopf

und sieht nicht das Hellste von dem Licht selbst, das er trägt

Früh schon müde vom Ausweichen

vertraue nicht, aber beschuldige dich nicht

Es wurde zu viel gelaufen

und vergessen, wie man aufsteht

Damit kommt er zurecht, wenn er seine Seele nicht verkauft

Zu meinem Herzen, wenn ich niemandem etwas gebe

Er wird überleben, wenn er seine Seele nicht verkauft

Von innen sieht er niemandem ähnlich

Die Schatten der Wolke bringen dem Kind nur Licht, wenn es einsam vorbeizieht

in seinem Tal und denkt, seine Dunkelheit bleibt immer auf seinem Sternenkopf

und sieht nicht das Hellste von dem Licht selbst, das er trägt

Die Schatten der Wolke bringen dem Kind nur Licht, wenn es einsam vorbeizieht

in seinem Tal und denkt, seine Dunkelheit bleibt immer auf seinem Sternenkopf

und sieht nicht das Hellste von dem Licht selbst, das er trägt