Nummela - Anssi Kela

Nämä kadut kaupungin, huvilat ja puutarhat

Kävelytän koiraa ja mieleen palaa vuodet parhaimmat

Tuosta ojasta me silloin fillareita naarattiin

Jälkeen vedonlyönnin jossa jälleen hulluus punnittiin

Koulussa kavereiden kesken me tytöt jaettiin

Ne kiljui välitunneilla kun niitä takaa ajettiin

Ja kun faijan bändi soitti vein kaikki katsomaan

Kuunnellessain tunsin poltteen — mun piti päästä soittamaan

Mun täytyy kävellä näin

Mun täytyy kävellä näin

Kun jotain herää sisälläin

Minä olin kahdentoista kun me maalle muutettiin

Ja vain vuotta vanhempana katsoin kun faijaa haudattiin

Mutsille jäi neljä lasta, uusi talo velkoineen

Mutta jotenkin se selvis — elämä alkoi uudelleen

Me silloin kavereiden kanssa tämä puisto vallattiin

Meidän mopot kulki kahtasataa, tuon sillan kaiteilla käveltiin

Ja me tiedettiin miten koko kylän katuvalot sai sammumaan

Aloin kirjoitella lauluja, ne käsittelivät kuolemaa

Mun täytyy kävellä näin

Mun täytyy kävellä näin

Kun jotain herää sisälläin

Löysin elämäni naisen ja me yhteen muutettiin

Olin kakskytviis kun sanoin: «Please, eikö mentäis naimisiin?»

Nyt meil on omakotitalo, vaimo työkseen opettaa

Minä nukun päivät ja valvon yöt — nää biisit pitää kirjoittaa

Koiran kanssa joskus myöhään harjulle me kiivetään

Ja sieltä käsin katsellaan nukkuvaa Nummelaa

Ja mä kelaan että kaikki taitaa olla kohdallaan

Mä taidan kuulua tänne…

Mun täytyy kävellä näin

Mun täytyy kävellä näin

Kun jotain herää sisälläin

Diese Straßen der Stadt, Villen und Gärten

Ich gehe mit dem Hund spazieren und die besten Jahre kommen mir in den Sinn

Aus diesem Graben haben wir dann die Groschen gekratzt

Nach Wetten wo wieder Wahnsinn abgewogen wurde

In der Schule, unter den Freunden, waren wir Mädchen geteilt

Sie schrien in den Pausen, als sie gejagt wurden

Und als die Faija-Band rief, nahm ich alle mit, um zuzusehen

Als ich zuhörte, fühlte ich mich verbrannt – ich musste spielen

Ich muss so laufen

Ich muss so laufen

Wenn etwas im Inneren aufwacht

Ich war zwölf, als wir aufs Land gezogen sind

Und nur ein Jahr älter sah ich zu, wie Faiya beerdigt wurde

Muts blieben vier Kinder, ein neues Haus mit Schulden

Aber irgendwie hat es überlebt - das Leben hat wieder angefangen

Wir sind dann mit Freunden in diesem Park eingefangen worden

Unsere Mopeds fuhren zweihundert, das Geländer dieser Brücke wurde betreten

Und wir wussten, wie man die Straßenlaternen im ganzen Dorf ausschaltet

Ich fing an, Songs zu schreiben, sie handelten vom Tod

Ich muss so laufen

Ich muss so laufen

Wenn etwas im Inneren aufwacht

Ich habe die Frau meines Lebens gefunden und wir waren zusammengezogen

Ich war wechselseitig, als ich sagte: "Bitte, würde ich nicht heiraten?"

Jetzt haben wir ein Einfamilienhaus, eine Frau für die Arbeit, um zu unterrichten

Ich schlafe die Tage und ich schaue die Nächte – das sind die Songs, die geschrieben werden müssen

Mit dem Hund manchmal spät am Grat klettern wir

Und von dort aus sehen wir Nummela beim Schlafen zu

Und ich spüre, dass alles richtig zu sein scheint

Ich glaube, ich gehöre hierher…

Ich muss so laufen

Ich muss so laufen

Wenn etwas im Inneren aufwacht