Lintu - Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus

tuskin tunnen häntäja kuitenkin

tulin häntätapaamaan

hän on niin kovin kaunis vieläkin

kun kääntyy minua katsomaan

tämäyöon minulle viimeinen

kuulen hänen sanovan

olen sairas ja väsynyt ihminen

ja siksi lähteähaluan

sinätiedät jo jotakin elämästä

jotain tiedän minäkin

kun vain uskallat lakata pelkäämästä

paratiisin saat takaisin

hän vieläjatkaa kyynelet silmissään

sanaa jokaista painottaen

hän pitääkättäni tiukasti kädessään

ja sanoo silmiin katsoen…

en kadu ketään niistä, joita syliini suljin

heitäsentään rakastin

itken kaikkia niitä

joiden ohitse kuljin

joita väistin ja pakenin

silläaina kun ihmisen lähelle päästin

löysin lähelle itsekin

mutta jos itseäni

varjelin ja säästelin

heti eksyin ja palelin

hänen katseensa sammuu, hän huokaisee

hänen otteensa raukeaa

siinäsamassa silmiähäikäisee

ja huoneen ikkuna aukeaa

kun jälleen katson häntä, hän muuttunut

onkin linnuksi edessäin

ja linnun siipeäpuhtaan valkoista

minäpidänkin kädessäin

lintu nousee ja lentoon jo lehahtaa

minäpaikalle yksin jään

hahmo taivaan korkeuksiin loittoaa

huone humisee tyhjyyttään

istun hiljaa vieläja muistelen

hänen viime sanojaan

niitäpuoliääneen toistelen

kun hän on mennyt menojaan…

en kadu ketään niistä, joita syliini suljin

heitäsentään rakastin

itken kaikkia niitä, joiden ohitse kuljin

joita väistin ja pakenin

silläaina kun ihmisen lähelle päästin

löysin lähelle itsekin

mutta jos itseäni varjelin ja säästelin

heti eksyin ja palelin

Ich kenne den Schwanz aber kaum

Ich bin gekommen, um ihn zu sehen

sie ist so wunderschön, noch mehr

wenn er sich zu mir umdreht

das ist meine letzte nacht

höre ich ihn sagen

Ich bin ein kranker und müder Mensch

und deshalb will ich weg

Sie wissen bereits etwas über das Leben

sowas weiß ich auch

wenn du es wagst aufzuhören, Angst zu haben

Das Paradies wird dich zurückbringen

Er fährt immer noch mit Tränen in den Augen fort

Betonung jedes Wortes

Er hält mich fest in seiner Hand

und sagt in die augen...

Ich bereue keinen von denen, die ich in meine Arme geschlossen habe

Ich selbst habe geliebt

Ich weine alle

vorbei, an dem ich vorbeikam

dem ich auswich und floh

solange ich dem Mann nahe kam

Ich fand mich nah

aber wenn ich selbst

bewacht und verschont

Ich war sofort verloren und fror

sein Blick geht hinaus, er seufzt

sein Griff lässt nach

zugleich blendend

und das Zimmerfenster öffnet sich

Als ich ihn wieder ansehe, hat er sich verändert

ist ein Vogel vor dir

und ein Vogel von reinem Weiß

Ich halte es in meiner Hand

der Vogel erhebt sich und fliegt schon im Flug

Ich werde allein gelassen

der Charakter erreicht die Höhen des Himmels

der Raum summt seine Leere

Ich sitze still und erinnere mich

seine letzten Worte

Ich wiederhole mit halber Stimme

wenn er auf seine kosten gegangen ist...

Ich bereue keinen von denen, die ich in meine Arme geschlossen habe

Ich selbst habe geliebt

Ich weine zu all denen, an denen ich vorbeigegangen bin

dem ich auswich und floh

solange ich dem Mann nahe kam

Ich fand mich nah

aber wenn ich mich schützte und mich schonte

Ich war sofort verloren und fror